Anne Kettunen

Anne valittiin 26.1.2018 Etelä-Karjalan urheilugaalassa vuoden 2017 seurajohtajaksi

 

ANNE KETTUNEN 5.DAN

Suomen Tekisuikaikan Karatedo tyylin pääopettaja

Head Instructor of Finland Tekisuikaikan karatedo

General manager of Finland Tekisuikaikan karatedo

 

 

 

70 luku

·Aloittaa karaten 1975

·Toimii seuran ohjaajan tehtävissä jo 1976

·Ensimmäinen merkittävä saavutus: vihreän vyön suorittaminen Pentti Jokiaholle 1979

80 luku

·Toinen merkittävä saavutus: Ruskean vyön suorittaminen Esa-Pekka Oeylle 1985

·Karatehistoria koki 1989 suuren muutoksen Imatralla: Anne Kettunen perusti kahden muun harrastajan kanssa uuden budoseuran - Imatran Kusankun. Anne Kettunen on toiminut seuran puheenjohtajana ja päävalmentajana Imatran Kusankussa perustamisvuodesta lähtien.

90 luku

·Suorittaa mustan 1. Dan vyöarvon Sensei Yuji Matsuoille 1993

·Ensimmäinen harjoittelumatka Japaniin, Sapporoon, Sensei Ikubo Motomun salille 1994

·Shorinji ryu karatedo tyylisuunnan kehittäminen Venäjällä. Anne aloitti karaten valmennuksen Svetogorskissa vuonna 1994. Hän valmensi aktiivisesti kaksi kertaa viikossa aina vuoteen 1997 saakka. Toiminta tapahtui täysin humanitäärisin perustein vapaalla ajalla.

·Suorittaa mustan 2. Dan vyöarvon Sensei Ikubo Motomulle ja Soke Isamu Tamotsulle 1997

2000

·Harjoittelu/kilpailumatka Japaniin, Tokioon 2001. Mukana myös 12 vuotias juniorikilpailija Suvi Savolainen

·Suorittaa 3. Dan vyöarvon Soke Iwao Tamotsulle 2002

·Harjoittelu/kilpailumatka Japaniin, Kagoshimaan 2005. Mukana myös Suvi Savolainen ja Matti Rantasola Imatralta

·Suorittaa 4. Dan Renshi vyöarvon. Vyön myöntäjä Soke Iwao Tamotsu 10. Dan Hanshi. 2008

·Annelle myönnetään Shihan arvo Japanista 2008

·Harjoittelu/kilpailumatka Japaniin, Osakaan 2008. Mukana myös Suvi Savolainen, Esa Piispa, Sakari Hakalisto, Karoliina Szepaniak, Ilkka Savolainen Imatralta

·Harjoittelumatka Japaniin, Kagoshimaan 2010. Mukana myös Suvi Savolainen, Esa Piispa, Piia Hallahuhta, Sakari Hakalisto, Karoliina Szepaniak, Eero Nihtinen, Ilkka Savolainen Imatralta

·Harjoittelumatka Japaniin, Kagoshimaan 2013. Mukana myös Suvi Savolainen, Esa Piispa, Velpo Suikkanen, Eetu Cederström, Heidi Eklund, Ilkka Savolainen Imatralta

2015

· Nimetään Suomen Shorinjiryu Tekisuikaikan karatedo -tyylisuunnan pääopettajaksi

2016

· Harjoittelu- ja kilpailumatka Japaniin, Okayamaan, Osakaan ja Oitaan. Mukana Myös Suvi Savolainen, Matti Rantasola, Arttu Venäläinen, Ilari Taipale, Perttu Ranta, Ellen Kiljunen

· Suorittaa 5.Dan vyöarvon tyylisuunnan hombudojolla Okayamassa. Vyön myöntäjä Soshi Ichido Matsuo

2017

 

 

 

Anne Kettunen 5. Dan