IMATRAN KUSANKU

Imatran Kusanku ry on budoseura, jossa harjoitellaan monipuolisesti perinteisiä ja moderneja kamppailulajeja. Seurassa harjoiteltaviin lajeihin kuuluvat:

  • karate (Shorinjiryu-tyylisuunta, Tekisuikaikan)

  • Taura Muso Ryu Kobudo

  • jujutsu

  • sports chanbara

Seura kuuluu Suomen Karateliittoon sekä kansainväliseen Tekisuikaikan karatedo-tyylisuuntaan.

 

Harrastajat ja toiminta

 

Imatran Kusankussa harrastajien ikähaarukka on laaja, noin 4–70 ikävuotta. Aktiivisesti harjoittelevia jäseniä on vuosittain noin 100.

Imatran Kusanku on harrasteseura, jossa jokainen voi asettaa tavoitteensa omien lähtökohtiensa ja kiinnostuksensa mukaan. Toiselle tavoitteena on liikkuminen ja harrastaminen omaksi ilokseen, toiselle eteneminen vyöarvoissa tai kilpaurheiluun suuntautuminen. Seuran koulutetut ohjaajat ja valmentajat tukevat harrastajia heidän omissa tavoitteissaan.

 

Historia

 

Imatran Kusanku ry on perustettu vuonna 1989. Karate lajina aloitti Imatralla jo vuonna 1972, jolloin se toimi karatejaoksena paikallisen seuran alaisuudessa.

Seuran kolmesta perustajajäsenestä yksi on Anne Kettunen (5. Dan), joka on toiminut seuran puheenjohtajana ja vastannut seuran valmennustyöstä perustamisesta lähtien.

 

Tulevaisuuden tavoitteet

 

Seuran tulevaisuuden tavoitteena on jatkaa panostusta kaikkiin nykyisiin harrastajiin sekä perustaa uusia harrasteryhmiä. Imatran Kusankulle on erityisen tärkeää:

  • kasvattaa uusia ohjaajia

  • tukea aktiivisten harrastajien kehittymistä

  • mahdollistaa vyöarvojen suorittaminen ja kilpaileminen

  • edistää fyysistä kuntoa ja henkistä kasvua budon arvojen mukaisesti

 

Seuran arvot ja toimintaperiaatteet

 

Imatran Kusanku ry:n toiminta perustuu budon perusarvoihin: kunnioitukseen, vastuullisuuteen, turvallisuuteen ja pitkäjänteiseen itsensä kehittämiseen. Seurassa jokainen harrastaja kohdataan yksilönä, ja harjoittelussa huomioidaan ikä, taitotaso ja henkilökohtaiset tavoitteet.

Imatran Kusanku on harrasteseura, jossa kenenkään ei tarvitse kilpailla tai tavoitella huippu-urheilua, ellei itse niin halua. Harrastaminen voi olla liikuntaa ja itsensä kehittämistä omaksi iloksi, tavoitteellista vyöharjoittelua tai kilpailemiseen tähtäävää toimintaa. Kaikkia harrastajia ohjataan tasapuolisesti ja kannustavasti.

Seura edistää yhteisöllisyyttä, toisten huomioon ottamista ja hyvää harjoituskulttuuria. Harjoituksissa korostuvat turvallinen tekeminen, toisten kunnioittaminen ja positiivinen ilmapiiri. Imatran Kusanku tarjoaa pitkäjänteisen ja kestävän harrastuspolun lapsesta aikuisuuteen.

 

Turvallinen harrastusympäristö

 

Imatran Kusanku ry:ssä turvallisuus on keskeinen osa kaikkea toimintaa. Harjoitukset ovat ohjattuja ja suunniteltu ikä- ja taitotasoryhmittäin siten, että ne tukevat harrastajien fyysistä ja henkistä kehitystä turvallisesti.

Seuran ohjaajat ja valmentajat ovat koulutettuja ja kokeneita, ja he kiinnittävät erityistä huomiota harjoittelun turvallisuuteen, oikeisiin suoritustapoihin ja hyvään harjoitusilmapiiriin. Harjoituksissa edetään hallitusti ja jokaiselle annetaan mahdollisuus kehittyä omaan tahtiin.

Lasten ja nuorten harjoittelussa korostetaan turvallisuutta, kannustamista ja liikunnan iloa. Huoltajille pyritään tarjoamaan selkeät toimintamallit ja avoin tiedonkulku, jotta harrastaminen on sujuvaa ja luotettavaa myös perheiden näkökulmasta.

Imatran Kusanku tarjoaa harrastajilleen turvallisen, valvotun ja kannustavan ympäristön, jossa kamppailulajeja voi harjoitella luottavaisin mielin.

HISTORIAA

 

70 -luku

 

1973 Tatsuo Kudo, Motomu Ikubon oppilas Sapporosta, saapui Suomeen vaihto-oppilaaksi ja aloitti Renshinkan tyylisuunnan opettamisen. Kudolla oli tuolloin 2. kyu Shorinjiryussa ja 1. dan Wadoryussa.

Kim Isaksson ja Jouko Turunen matkustivat 1975 Japaniin Sapporoon harjoittelemaan Motomu Ikubon luokse. Matkan aikana Kim ja Jouko pyysivät Ikubolta apua harjoitteluun Suomessa. Pyyntöön Ikubo vastasi lähettämällä Suomeen Yuji Matsuoin.

Matsuoi saapui Suomeen 1.4.1976 ja allekirjoitti vuoden mittaisen sopimuksen Helsingin Renshinkanin kanssa, mutta sopimus purettiin kolmen kuukauden jälkeen. Huolimatta vastoinkäymisistä Matsuoi päätti jäädä Suomeen.

 

80 -luku

 

80-luvulla tyylisuunnan leviämistä Suomessa edistivät Kim Isaksson, Jouko Turunen ja Erik Raittinen. Tänä aikana Raittinen vaikutti voimakkaasti katan kehittymiseen Suomessa ja oli myös erittäin menestynyt kilpailija.

 

90 -luku ja 2000 -luku

 

80- ja 90-luvun taitteessa, pitkän hiljaisen ajan jakson jälkeen, Matsuoi nousi monen Shorijiryu-seuran opettajaksi. 90-luvun aikana Suomessa ryhdyttiin harjoittelemaan yhä enemmän perinteistä karatea, eikä ns. ”urheilu” enää kiinnostanut.

Renshinkanin tyylisuunnan perustajan Soke Isamu Tamotsun poika, Iwao Tamotsu saapui kesällä 1996 Suomeen (Imatralle) ensimmäistä kertaa. Samalla suomalaiset Shorinjiryu seurat siirtyivät harjoittelemaan päämajan alaisuuteen. 

 

2015-2020

 

Elokuussa 2015 Imatran Kusanku liittyi Shorinjiryu Tekisuikaikan karatedo tyylisuuntaan. Tyylin päämies on Soshi Ichido Matsuo. Imatran Kusankun pääopettaja Anne Kettunen toimii Suomessa Tekisuikaikan karatedo -tyylin pääopettajana.  

 

2020

Kusankulaisten juhlaleiri kesällä 2019

BUDOSEURA IMATRAN KUSANKU

30 VUOTTA (1989-2019)